*

MiikkaKristianSatama Tulit niin kuin laiva.

Miten irrottaa Suomi yhteisvaluutasta tai jopa koko EU:sta

Paavo Väyrysen valuuttakansanäänestysaloite kuoli perustuslakivaliokuntaan. En voi sanoa varmaksi, mikä aiheutti oikeasti kuoleman, mutta lautakunnan perusteluiden kolmas kohta on jotain mitä huomioisin ohi lautakunnan tyhjempien perusteluiden:

 

"(3) Kansalaisaloite voi kansalaisaloitelain mukaan koskea asiaa, joka kuuluu eduskunnan lainsäädäntövallan alaisuuteen. Eräs merkittävimmistä kansalaisaloiteoikeuden ulkopuolelle jäävistä asiaryhmistä on perustuslain muutosta koskevien perustelujen mukaan (HE 60/2010 vp, s. 40/I) kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja niiden irtisanomisen hyväksyminen. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan vaikuttaa ilmeiseltä, että nyt käsiteltävän kansalaisaloitteen merkitys kohdistuu huomattavilta osin Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin joko EU:n jäsenenä tai EU:n jäsenvaltioiden kanssa tehtyjen, EMU-liitännäisten sopimusten sopimuspuolena. Suomen jäsenyydessä euroalueessa on valtiosääntöoikeudellisesti kysymys kansainvälisestä velvoitteesta."

 

Keräyksessä oleva aloite Fixitistä Suomen versiosta Brexitistä pysähtyisi samaan perusteluun. Fixit-aloitteesta puuttuu rapiat 17 000 nimeä, ja ne tulisi olla kasassa 20. 12.2016. Allekirjoita aloite ihmeessä (Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä​), niin nähdään ainakin se, että miten aloite menestyy perustuslakivaliokunnassa, ja kuinka valiokunnan jäsenet kiemurtelee asian kanssa. Kyseinen aloite on ainakin selkeämmin laadittu, kuin Väyrysen aloite. 

 

"Kansalaisaloitetie" vaikuttaisi olevan toimimaton tai vähintäänkin kyseenalainen euroeron saati unionieron suhteen. Ensin tarvitsisi muuttaa kansalaisaloitetta suoremmaksi ja vaikuttavammaksi vallan välineeksi, jotta sillä voisi vaikuttaa merkittävämpiin asioihin kuin nais- ja miesparien avioliiton satamaan seilaamiseen. Tämä tarkoittaisi kansalaisaloittelain muutosta, ja ehkä jopa perustuslakituomioistuimen perustamista eli perustuslain tulkinnan ottamisen edustajilta lakioppineille. Molemmat toki kannatettavia juttuja noin yleensä, jotka voisi toteuttaa.

 

Kuitenkin poliittisessa järjestelmässä perinteinen ja huomattavasti nopeampi tie kuljettavaksi on Perussuomalaiset ja miksei jokin muukin puolue tai jopa puolueiden yhteisrintama, joka voi tarpeeksi valtaa saadessaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestää. Perussuomalaiset ovat ainakin profiloituneet euro- ja EU-kriittisinä, joten asiassa kyseisen puolueen rooli olisi luontevaa. En toki näe ollenkaan mahdottomana, että Perussuomalaisten tarvitsisi etenkään pelkkää euroeroa lähteä ajamaan yksin. Fixit on sitten vähän isompi pala purtavaksi monelle.

 

Katse tuleekin asiassa kiinnittää eduskuntavaaleihin 2019. Mikäli PS:n kannatus laskee hallitustaipaleen johdosta, eikä ratkaisevaa talouden noususuhdannetta ilmesty, on puolue miltei pakotettu ottamaan vaaliteemakseen joko euroeron tai jopa Fixitin, jos se mielii säilyä suurena. Brexit tapahtui konservatiivijohtajan Cameronin "vaalilupaustietä".

 

Näkisin, valuuttakansanäänestyksen olevan se parempi aloitus. EU:sta etenkin yksin irtaantuminen on vähän hasardimpi juttu ainakin ensi hätään. Mikäli irtaannuttaisiin eurosta omaan valuuttaan mahdollistuisi ulkoinen devalvaatio, jota varmasti hyödynnettäisiin talouden hoidossa kuten 90-luvulla. Jos taasen haluttaisiin eurossa pysyä, niin nieltäisiin tämä nykyinen sisäisen devalvaation tie (korkea työttömyys ja jäissä olevat palkat). Valuuttakansanäänetyksessä olisikin siis lähinnä kyse siitä kummalla devalvaatiolla talouttamme hoidetaan. Oma valuutta toki mahdollistaa molemmat, euro vain sisäisen.

 

 

En näe paljoakaan järkisyitä sille, miksei Perussuomalaiset lähtisi seuraaviin eduskuntavaaleihin 2019 valuuttakansanäänestys kärkiteemanaan. Tästä kova teema myös ensi kesän puoluekokouksen Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan lähtevälle ehdokkaalle.

 

Enkä epäilisi yhtään, etteikö muissakin puolueissa olisi omat ulkoisen devalvaation mahdollistamisen kannattajansa. Monipuoluejärjestelmämme vaatii blokkivaalit tai "superjytkyn", jotta valuuttakansanäänestys toteutuisi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juurihan olivat mukana kaatamassa kansanäänestystä perustuslakivaliokunnassa, joten jos nyt alkavat esittämään mitään irtautumista niin siitä seuraa vain huutonaurua.
Eli PS ollaan jo nähty.

Henry

Käyttäjän MiikkaKristianSatama kuva
Miikka Satama

Periaatteessa aivan sama olisiko siellä kolme kapinoinut. Hallitusvastuu varmasti myös painoi vaakakupissa. Sekä varmasti se, että karstetaan valuutta-asiaa. Mutta tämä lakitekninen puoli ei mihinkään katoa jota tekstissä nostin ylös.

Myös pelkkä Väyrynen saa monet äänestämäään "ei".

Kuitenkin kannatus ja seuraava puheenjohtaja voivat asian laidan muuttaa. Tässä kohtaa asialle ei mitään tehtäne.

Ja kuten sanottua muissakin puolueissa voi olla heijastuspintaa asialle.

Tekstin idea oli se että miten homma tapahtuisi tässä järjesterlmässä sen pelisäännöin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset