*

MiikkaKristianSatama Tulit niin kuin laiva.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sauli Niinistö

Niinistö Trumpin vieraaksi tänä erikoisena aikana

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa tämän kuun lopussa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Näin tapahtuu, koska Trump on kutsunut presidenttimme kylään.

Manhattan projekti ja Laura Huhtasaari

Laura Huhtasaaresta on tulossa perussuomalaisten presidenttiehdokas. Utopistinen tulevaisuus -ryhmä ei tule omaa ehdokasta asettamaan - hyvä kun saavat puolueen kasaan ennen presidentinvaaleja.

Manhattan projektin seuraukseni Japania pommitettiin kahdella ydinpommilla. Se, että atomipommit saati valmistettua oli "tuurista kiinni". Pohjalla oli idea; "miten litistää pallo joka suunnasta?" - oliko se idea vai kysymys, ja mikä on teorian, tai siis käytännön nimi? En itse muista.

Vuosi 1917 on Putinille vaikea puheenaihe

# Kannatti seurata televisiosta ja mediasta unikeonpäivänä 27.7. Venäjän presidentin - etten sanoisi tsaarin - Vladimir Putinin Suomen-vierailua Punkaharjulla ja Savonlinnassa. Elämme nimittäin täällä Suomessa sellaisessa nurkassa, että Venäjän johtajan aivoituksista kannattaa ottaa selvää ennen kuin on liian myöhäistä.

Millaisen lahjan Venäjän presidentti Putin tuo Savonlinnaan?

Meidän etukäteislahja oli tyrmäävä – sotaisa prikaatin kenraali Juha Eino Pyykönen |* maalasi Venäjän aggressiiviseksi ja imperialistiseksi |1. Ennen kuulumatonta ajattelemattomuutta ja osoitus kykenemättömyydestä antaa arvioita, suurvaltapolitiikkaa ymmärtämättömänä. Olisiko kenraalin parasta keskittyä karttaharjoituksiin miten Möhkön leirintäaluetta puolustetaan innokkailta karavaanareilta?

 

Media kohisee – presidentti Putin saapuu Savonlinnaan

Niinistön kausi on ollut katasrofi Suomelle!

Presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittinen linja on johtanut epävarmuuteen ja jännityksen lisääntymiseen eteenkin Suomenlahdella. Suomea ei pidetä enään vakaana yhteistyön rakentajana Idän ja Lännen välillä, vaan maana, joka haluaa kalistella aseita omalla Itä-rajalla.

Niinistön kausi on ollut katasrofi Suomelle!

Presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittinen linja on johtanut epävarmuuteen ja jännityksen lisääntymiseen eteenkin Suomenlahdella. Suomea ei pidetä enään vakaana yhteistyön rakentajana idän ja lännen välillä, vaan maana, joka haluaa kalistella aseita omalla Itä-rajalla.

Halla-aho presidentti ehdokkaaksi haastamaan Niinistö!

Perussuomalaisten puoluekokouksesta lähtenyt poliittinen kuohunta on saanut erikoisia piirteitä. Protestiliikkeen uutta puolueen puheenjohtaja Halla-ahoa vastaan käynnisti istuva presidentti Niinistö, joka vaati katumusta ja vetosi oikeuden langettavaan päätökseen.

Päämisteri Sipilä oli tähänasti korostanut, että me emme puutu puolueiden henkilövalintoihin ja kunnioitamme puolueiden päätöksiä. Tästä maantavasta nyt Sipilä luopui ja ryhtyi puhumaan arvoista, joiden perusteella puolue on muuttunut ja siksi on oikeus ottaa kantaa myöskin toisen puolueen henkilövalintoihin.

Sauli Niinistön osuus loikkauksen toteutuksessa

Kun kehuin Sauli Niinistöä valtiomiestaidoista ja hyvästä strategiatajusta olisi pitänyt koputtaa puuta. Halla-Ahon voittaessa presidentti oli kuin salaman lyömänä kadottanut nämä kykynsä. ""Palataan Kekkosen aikaan, että alkaa tulla myllykirjeitä ja puututaan puoluepolitiikkaan ja henkilökysymyksiin.

Kenestä SDP:n presidenttiehdokas?

Pitkän pohdinnan jälkeen Eero Heinäluoma liittyi eilen niiden sosialidemokraattien joukkoon, jotka ovat kieltäytyneet SDP:n presidenttiehdokkuudesta. Ristinkantajaa Golgatalle ei ole löytynyt mutta väkijuokko ympärillä on sitäkin äänekkäämmin huutamassa oman ehdokkaan perään. Kukaan vaan ei vielä tiedä kuka tuo ristinkantaja olisi. Viimeisimpänä SDP:n ulkopolitiikan Grand Old Man Erkki Tuomioja teki rationaalisen tilanneanalyysin ja kehoitti puoluetta vakavasti harkitsemaan Sauli Niinistön tukemista presidentiksi.

Aikamme Kekkonen

Kekkonen oli politiikan raskassarjalainen ja muiden tehtäväksi jäi olla höyhensarjalaisia hänen rinnallaan. Kekkonen oli strategisella osaamisellaan ja älyllään eri tasolla kuin aikalaisensa. Tämän tiesivät kaikki. Hänen vastustajansakin.

Tämä ylivoimaisuus johti toiseen ylivoimaisuuteen. Kekkoselle annettiin nöyrtymisen merkiksi hallintaoikeuksia jopa lain yli. Kekkosesta tuli käytännössä jumala kaikkivaltias.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä